Näytetään tekstit, joissa on tunniste paperista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paperista. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. kesäkuuta 2015

Pienen pieniä palikkanpelejä

Pitkästä aikaa olen ajatellut nukkekodin lapsia ja siksi keskittynyt tänä iltana leluihin. Nämä kuvasatupelit ovat aitoja muistoja omas4a lapsuudestani. Hannu ja Kerttu etsivät tietään piparkakkitaloon ja toisella puolella oli muistaakseni Bambi.

Nämä nukkekotiin tulevat palikat ovat tietysti yhtälailla pelattavat kuin alkuperäiset mallinsakin. On ihana noudattaa todellisuutta ja toimivuutta nukkekodissa, niin pitkälle kuin se on mahdollista.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kaikenlaista sitä aina tarvitaan noidillekkin.

Jotta lemmenjuomien sekoitussuhteet pysyvät oikeanlaisin, on jokaisessa arvonsa tuntevassa Noitien Talossa oltava tiimalasi. Pienet lemmenjuomapullot muistuttavat erehdyttävästi parfyymejä, joten niitä on helppo säilyttää vaikka yöpöydällä. Tiimalasi on yksittäinen helmien väliin laitettava.. tilajatke :') Minulla ei ole todellaka hajuakaan miksi niitä oikeasti kutsutaan. Itse pullot on koottu kolmesta osasta ja liimailtu yhteen.

Tietysti sekoitussuhteiden on oltava oikeanlaisia, joten kiitos Pinterestin suuren avun, löysin oikeanlaiset reseptit keitoksille. Printtasin tietysti ensin ja annoin "kuivua", vaikkei lasertulosteiden sinällään kuivua tarvitsekaan. sen jälkeen uitin paperin kahvissa, saadakseni aikaan sopivan vanhahtavan pinnan.


Jotta kaikki "ostokset" saa raahattua kotiin, täytyy tietysti olla sopivat ostoskassit. Siksi tulostin Marimekon Unikkoa ja tein siitä piene pussit. Kravattikassi ja "Old Barrel" ovat netistä löytyneitä tulosteita. Kahvoiksi laitoin ohutta paperinarua. Korit on tehty valmiista quilln-paperisoiroista, joiden punominen on hauskaa ja helppoa.

Olen pahoillani, etten ole jaksanut kovin aktiivisesti päivitellä, mutta yritän jälleen parantaa tapani. Jos nyt edes muutaman kerran kuussa saisi jotain tännekkin laitettua sillä todellakaan en vieä aikaani tumput suorina. Puuhastenlen paljon ja aktiivisesti, se päivittämispuoli vaan tuntuu jäävän taka-alalle.....

No katsotaan miten minun lupauksnei käy...... T. Pärre

torstai 17. huhtikuuta 2014

Eipä ole kotia jossa ei siivota tarttis

Jokaisen kodinhan tulisi olla siedettävän siisti. Siksipä tuli tehtyä muutama imurin pussi. Imuri vielä pitää valmistaa, mutta se ei liene ongelma.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Herkutteluhetki



 Joskus näperrellessä tulee himo makeaan ja herkulliseen. siksipä tuli tehtyä vähän juotavaa ja syötävää valmiista printeistä, joita ostin Lahden miniatyyrimarkkinoilta. Carnevaalikeksit ovat suuri suosikkini.


Ja koska en osaa syödä siististi isommassakaan mittakaavassa. (Syön usein aika isossa mittakaavassa) niin pitihän sitten kangastilkuista tehdä servetit. servetit sai kauniisti asetettua, kun niihin laittoin tuollaisen korun osan.


torstai 3. lokakuuta 2013

Loitsuja


Jokaisella itseään kunnioittavalla noidalla on lukutaito. Menneen maailman aikana tämä on ollut todella harvinaista ja siksi noitia varmaankin pelättiin. Nämä loitsut ovat osittain myös arabian kielisiä, joten josku saattaa mennä noituminen pieleen. Onneksi tässä talossa pyritään aina hyvään, ettei sellaisia toisia satuttavia loitsuja käytetä ollenkaan. Tosin yläkerran isoäidistä ja hänen salaisesta ystävästään en olisi kuitenkaan ihan täysin varma.

Pinterestistä löytyy lukuista määrä ihania valmiita kirjan sivuja, joita on helppo tulostaa. Olen liottanut papreia vahvassa teessä, jotta paperi näyttäisi vanhetuneelta.


 Joitakin sopivia liuoksia on jo saatu aikaankin. Nämä ovat hämähäkkikki karkotteita heinälatoihin. Tätä kun vain pisaran tipauttaa ladon kulmalle, niin hämähäkit katoavat. Joskus tosin on käynyt niinkin, että on tullut vahingossa kaadettua enemmänkin, jonka seurauksena koko lato paloi..........

Reseptissä on siis vielä kehittämisen varaa..

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Perus elintarvikkeita


Noitienkin (ja lääkäreiden) tulee syödä kunnolla. Ravitsevaan ja terveelliseen ruokavalioon kuuluu autimaattisesti marjatuotteita sekä maitoa. Joskus täytyy myös herkutella ja varsinkin helteillä täytyy juoda runsaasti. Siksi Per ostikin vähän valmista Juissi mehua. Yleensä kyllä vältellään sokeria.



Suzannen telmiessä pihalla, vaatteet ja koko likka kyllä likaantuvat. Pieniä naarmuja on hyvä pyyhkäistä vessapaperilla. Saippualla saa kädet ja jalat jälleen ihon värisiksi...eikä mikään voita mattojen pesua kauniissa kesäpäivässä.


Tietysti täytyy myös varata monenlaista juotavaa noitien taloon, sillä koskaan ei tiedä, kuka tulee käymään. Varttuneemmalle väestölle tietysti konjakkia, olutta tai viiniä.. tyytykööt nuoremmat sitten soodaan tai limonaadiin....

torstai 14. maaliskuuta 2013



Uskomatonta mutta totta

Yritin kääntää kuvaa vaikka miten päin, mutta näin se vaan aina tulee... Johan on outoa.
Tässä siis pesuaineita, kun tämä pääsiäisen aika on aina aika suklaista. Nämä laatikot on printattu netistä ja kasattu. Sisään laitoin vähän hiekkaa, jotta ne saa tarvittaessa pysymään pystyssä...

tiistai 12. helmikuuta 2013

Tämän kelkan Pärre osti tyttärelleen Suzannelle, jotta neitikin pääsee nauttimaan laskiaisen riemuista. Ulkoilu on mukavaa, kun ei ole liikaa pakkasta.
Ulkoilun jälkeen nautitaan sitten vähän keksejä ja mehukeittoa. Sillälailla tulee lämmin ja hyvä olo.

nämä on tehty valmiista printtiarkista..